Pia Lindén - mrs Bridge!

Tarinat henkilöistä ja peleistä

Pia Lindén - mrs Bridge!

ViestiKirjoittaja Fossiili » 05 Marras 2010, 18:26

Siv (Pia) Lindén (1932-1997) on todella ansainnut arvonimen mrs Bridge. Hän oli korkealuokkainen pelaaja ja edusti Suomea kymmenkunta kertaa bridgen PM:ssä, EM:ssä ja olympialaisissa. Erittäin ansiokkaasti hän toimi SBL:n hallituksen jäsenenä 20 vuotta, vv 1966-1986. Pia oli elämänsä ehtoopuolella monet vuodet vaikeasti sairas, mutta kun haastattelin häntä 1.6.1996, fyysisestä heikkoudesta huolimatta hänen ajatuksensa olivat kirkkaat, analyysit teräviä ja upealla mustalla huumorilla hän voitti vaikeat hetket. Näin Pia tarinoi:
"Vuoden 1949 syksyllä kävin Romanskin kursseilla ja siitä bridgeinnostukseni virisi. Skoroupon kurssilaiset saivat tulla pelaamaan Spaderiin tiistai-iltaisin. Sinne tultiin todella ajoissa ja paras puku päällä. Sisään tultaessa niiattiin hyvin kohteliaasti ja sanottiin käsipäivää, kunnes Romanski ilmoitti, että ystävällisen kohtelias nyökkäys on riittävä. Spaderissa pelasin innokkaasti ja aloin jo hiukan menestyäkin. Tämä tapahtui 1950.
Sitten menin naimisiin ja muutin Kuusankoskelle ja sain vauvankin. Kuusankoskella peli-innostus oli aika laimeata, mutta päätin, että pelaamaan minun on päästävä. Aloin soitella kaikille ihmisille, joitten tiesin osaavan bridgeä. Painostin heitä tiistaisin peli-iltoihin ja tarvittaessa järjestin partnerinkin. Sillä tavoin aloimme saada kasaan 5...7 pöytää.
Vuonna 1957 erosin ensimmäisestä miehestäni ja muutin Helsinkiin. Menin Palacen 10. kerrokseen norkoilemaan ja katsomaan, löytyisikö sieltä ehkä partneria. Aina sieltä joku löytyi kuten vaikka pappa Arne Solin. Kerran pelaajia oli niin vähän, että aloimme pelata robberia. Siihen aikaan MP-kilpailun pelimaksu oli 200 vmk. Vanhat herrat pappa Solin ja Sender Skurnik päättivät, että robberissa yhden pinnan hinta oli hirmuinen 50 vmk. Pelin kuluessa en oikein kiinnittänyt tähän huomiota, mutta yhtäkkiä havahduin, että olin 25 pinnaa tappiolla ja että herraluoja sentään minulla ei ollut edes niin paljon rahaa mukana. Silloin oli pakko ruveta satsaamaan ja tarjoamaan kovia slammeja. Pelastuin viime tingassa ja minulle taisi jäädä vähän voittoakin.
Romanski huuteli minulle aina "Lillingen, lillingen, kom hit" ja saattoi viedä esiteltäväksi, kun joku intresantti henkilö oli tullut pelaamaan. Niinpä hän kerran esitteli minut Kurrelle. "Tässä tuomari Lindén, ja rouva Olander". Kurre oli ilman partneria kuten minäkin, joten pelasimme silloin keskenämme. Avasin 1 H ja Kurre vastasi 3 H. Tarjosin täyspelin ja kun Kurre levitti kortit pöytään, hänen herttatukensa oli Ässä dubbelton! Itsekseni ihmettelin, että mikähän idiootti tuokin mies on.
Pelin jälkeen Kurre pyysi minut drinkille hyvityksenä siitä, että hän oli pelannut niin huonosti, ja siitä se seurustelu alkoi. Ensimmäiset mestaripisteeni sain 1958 Kurren kanssa. Siihen aikaan ei mestaripisteitä helposti saanut, koska piti olla yli 20 pöydän kilpailu, jotta kisan kakkonenkin olisi saanut pisteitä. Voittaja sai 2 MP. Vasta 1966 siirryttiin MP-"alennusmyyntiin".
= = =
1960-luvulla oli monta hyvää naispelaajaa, jotka pelasivat robberia, kuten Inge Standertskjöld, Ulla Runeberg, Dolores Runeberg, Inger Fagerman ja Alix von Born, jolla aina oli strutsinplyymit tukassaan ja boat strutsia ja oli hyvin hienonnäköinen. Standertskjöldeillä saatettiin pitää suuret juhlat, joihin oli kutsuttu 3-4 pöytää. Hyvä päivällinen tarjottiin ja sitten pelattiin kaiket yöt ja oltiin koko viikonloppu. Se oli hyvin lähellä Aulankoa, tämä Vanantaka. Vielä 1960-luvulla naisilla oli aina hattu päässään, kun he tulivat pelaamaan. Sen ajan naiset kyllä kauhistuisivat, kun näkisivät nykynuorison tulevan pelaamaan jeansseissaan. Silloin tosiaan pukeuduttiin, silloin oli pikkumusta päällä. Romanskikin oli aina niin hyvin tärkätty ja prässätty, paitsi sitten saattoi tärkki vähän lopahtaa, mitä myöhemmäksi ilta ehti ja mitä enemmän hän oli grogia juonut. Hän oli kuitenkin aina hyvin kohtelias ja ystävällinen.
= = =
Vuonna 1968 olimme Deauvillessa. Silloin oli Ranskassa ylioppilasmellakat ja pääsimme lentämään vain Brysseliin, josta jatkoimme bussilla perille. Siellä oli myös Omar Sharif. Kun näin hänet päivällä, en tajunnut että mitä katsomista sellaisessa pienessä harmaassa kaverissa muka oli. Mutta illalla rulettipöydän ääressä hän oli tosi upea - ruskettunut ja säkenöivä. Hän viskeli tuhansien frangien pelimerkkejä sinne tänne, myös pour personel. Asuimme samassa hotellissa kuin Omar. Kerran mennessäni hissiin joku sattui huutamaan takanani kovalla äänellä. Pelästyin hirveästi ja käännyin, ja takanani oli Omar Sharif. Hän oli hyvin pahoillaan ja tiedusteli kohteliaasti, olinko säikähtynyt. Kohteliaasti hän kumartui antamaan minulle suukon kädelle ja toivoi, etten pahoin pelästynyt. Sanoin hänelle, että "am I supposed to wash this hand anymore...".
= = =
Vuonna 1980 Valkenburgin olympialaisissa pelasin Marja Saarenoksan kanssa. Siellä koko Suomen joukkue asui pienessä majatalossa. Heinz Guthwert ja Ismo Koponen olivat huonetovereita. Heinz tuli kerran huoneesta kauhusta kalpeana ja silmät harottaen ja kertoi, että hän oli coca-cola pullolla tappanut jättiläismäisen rotan. Sitten tuli ulos Ismo ja nauroi, että huoneessa oli pieni hiiri, jonka Heinz oli murjonut. Heinz puolustautui ja sanoi, että silloin kun se eläin tuli kohti, se näytti kyllä niin kamalan isolta.
= = =
Vuonna 1989 EM-kisat olivat Turussa. Vasta niihin kisoihin ensimmäisen kerran naisjoukkuetta oikein kunnolla yritettiin valmentaa. Vikihän sen teki. Osallistuin naisten parikilpailuun Marja Saarenoksan kanssa ja selviydyimme finaaliin ihan kohtuullisesti menestyen. Kisathan olivat muuten hyvät. Viimeistä kertaa Kurre oli niitä seuraamassa, sillä syksyllä hän sitten kuoli.
= = =
Naisista bridgenpelaajina sanoisin, että on joitakin naisia, jotka pääsevät aloittamaan varhain ja haluavat menestyä ja olla parhaita, kuten esim. Kate ja minä. Silloin vain on oltava valmis uhraamaan aikaansa asian eteen. Sitten on myös naisia, jotka kyllä aloittavat pelaamisen, mutta menevätkin naimisiin ja saavat lapsia ja uhraavat tähän aikaansa. Käy yleensä niin, että nämä naiset tyytyvät vain pelaamaan korttia ja tapaamaan ihmisiä, mutta kunnianhimo puuttuu. Mutta kyllä naiset muuten sopivat ihan hyvin pelaajiksi. Parhaita heistä voi ilman muuta verrata parhaisiin miehiin. Minusta on kuitenkin hyvä, että on olemassa naisten luokka. Miehillä ei ole vaikkapa lastenhoitohuolia, joten heillä on enemmän aikaa mennä pelaamaan ja ylimalkaan syventyä pelaamiseen. Kun siis muissa urheiluissa ja jopa shakissakin on naisten luokka, niin miksei sitten bridgessäkin. Fyysiset edellytykset eivät kuitenkaan välttämättä muodosta mitään eroja. Kyllä minäkin sairauksistani huolimatta istun kilpailun loppuun siinä kuin kuka mies tahansa, mutta onhan minulla erilaisista urheiluista aikoinaan tullut hyvä fyysinen tausta.
Romanskin sihteeriksi tulin 1958. Silloin liiton asioita hoiti työvaliokunta, joka kokoontui Pörssiklubilla. Sen takia liiton hallitukseen ei aluksi voinut valita naisia, kun Pörssiklubiin oli pääsy naisilta kielletty. Vuosikokouksessa 1964 joku edustaja ihmetteli, että eikö naisiakin tarvita liiton hallituksessa, ja kaksi vuotta myöhemmin minut ja Kitty Kivilehto valittiin hallitukseen, mutta työvaliokunnan kokoukset jouduttiin pitämään muualla kuin Pörssiklubilla. Liiton hallituksessa jouduin erityisesti vahtimaan naisten etuja.
= = =
1950-luvulla pelaajat todella olivat ladies and gentlemen, mutta myöhemmin gentlemannit eivät enää olleetkaan niin gentlemanneja. Pahin tilanne taisi olla 1980-luvulla kaikkine häirikkötapauksineen. Mielestäni juniorit nykyään osaavat olla kohteliaita vanhoille tädeille. Lukuunottamatta pukeutumista niin nuoret pelaajat ovat ihan okei. Mutta pukeutumistyylihän on kunkin ajan mukaan.
= = =
Minulla on hirmuinen kilpailuvietti. Nuorempana olen kilpaillut ratsastuksessa, miekkailussa ja pingiksessä, jossa minulla on Suomen mestaruuksiakin. Diabeteksen myötä kuitenkin terveyteni heikkeni ja näköni alkoi pettää etten kunnolla nähnyt palloa enkä oikeastaan pelikorttejakaan. Mutta kai minä bridgessä tulen kilpailemaan niin kauan kuin vain muistan värien nimet. Bridge on minulle nyt kilpaurheilua.
Bridgen tulevaisuudelle suurin vaara on pelaajien ikääntyminen. Jälkikasvusta pitäisi jatkuvasti huolehtia.
Puheenjohtajista vielä muutama muistikuva. Kreivi Vitzthum oli hyvin ponteva ja hyvin charmikas. Loro oli mitä oli, hajamielinen professori. Hän hoiti kyllä asiat, mutta hänen aikanaan oli se Ylösen tapaus. Salvén oli Il Magnifico. Hän oli hyvin aktiivinen ja tarkka. Ai juu, ja Uusivirran Pena. Hän oli Kurren ja minun oikein hyvä ystävä. Kurre järjesti meillä kotona peli-iltoja ja kun Pena oli mukana, piti aina soittaa My Fair Ladya. Erään sitsin jälkeen Kurrelle riitti ja hän sanoi, että nyt ei sitten sitä enää kuunnella. Se oli jotain kamalaa, kun se koko ajan soi ja Pena aina vain halusi kuulla lisää! Pena oli hyvin ystävällinen, mutta joskus oikein kunnolla juovuksissa. Olli Manni kyllä on paras kaikista. Hän on jämpti ja tekee kovasti töitä. Nämä muut puheenjohtajat eivät ehkä aina antaneet kaikkeaan, sillä kokouksia saattoi johtaa varapuheenjohtaja."
Fossiili
 
Viestit: 22
Liittynyt: 04 Elo 2010, 16:45
Nimi: Kari Koistinen
Kerho: ÅboBK

Paluu Muistelmat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron