...olinhan siellä minäkin.

Tarinat henkilöistä ja peleistä

...olinhan siellä minäkin.

ViestiKirjoittaja Fossiili » 07 Marras 2010, 15:01

Lukioluokilla Turussa oli shakki mielestäni "ainoa oikea" peli, mutta toisaalta en korttipeleistä tiennytkään mitään. Syksyllä 1952 siirryin Helsinkiin lakia lukemaan ja silloin myös tutustuin bridgeen. Polin pokkamonttu tietysti oli omaa luokkaansa bridgen korkeakouluna, mutta hyvänä kakkosena seurasi Viipurilainen Osakunta. Siellä olivat lähes päivittäisinä vierailijoina mm. Gunnar Suokko ja Keijo Sorri. Heidän robberipöydässään sai kyllä hyvää ja kallista opetusta, jos mukaan uskalsi mennä.
Ensimmäisen lukuvuoden olin vielä enemmänkin kibitserinä. Otaksuin, että akateemiseen elämään kuului myös opiskelu, ja taisin onnistua raivaamaan lainopin peruskurssit tieltäni. Mutta syksyllä 1953 kuvio muuttui. Ystäväni Pentti Immonen saapui hänkin Helsinkiin opiskelemaan, ja yhdessä aloimme äärimmäisen intensiivisen opiskelun - bridgessä! Lainluku unohtui naftaliiniin, shakki sai jäädä - elämän sisältö ja merkitys oli vain bridge.
Muistan, miten jossain vaiheessa, osakunnan bridgepöydässä aloin mutista, että pitäisi kai tuohon siviilioikeuden tenttiin alkaa lukea. Ystävät vakuuttivat, että onhan siihen vielä aikaa, nyt on bridgen hetki. Viikon kuluttua mutisin, että on se siviilin tentti todella lähellä. Ystävät vakuuttivat taas, että aikaa toki on, bridgeä pelaamme nyt. Vielä vähän myöhemmin tuskastuin, että ei perhana, nyt on pakko lopettaa peli ja alkaa opiskella, siviilin tentti on niin jumalattoman lähellä. Ystävien kuoro, kuin oopperassa ikään: ethän sinä enää ehdi siihen tenttiin lukea. Ja oikeassa olivat, peli jatkui.
Aika nopeasti opimme bridgestä aika paljon. Syksyllä 1955 Lorenzo Runeberg kelpuutti meidät turkulaissävyiseen joukkueeseensa. Olimme tuolloin vielä junioreita, minä 22 v ja Pentti 24 v. SM-joukkuefinaalissa kuitenkin saavutimme hopeamitalin, ja se tuntui lähes voitolta. Kun Messias Lorenzo oli tyytyväinen peliimme, bridgemaailman portit tuntuivat olevan avoimina taivasta myöten!
Ehkä näin olikin, mutta siviilielämän portit alkoivat ikävällä tavalla sulkeutua. Olin saanut isältäni rahoituksen tähänastiseen "opiskeluuni", mutta nyt hän erittäin selkeästi takoi kovaan kallooni, että kortinläimimistä hän ei rahoita. Sain tulla toimeen omillani, jos kerran pidin bridgeä tärkeämpänä kuin juridiikkaa.
Kun luovuttamalla ei ole voitettu yhtään peliä, en luovuttanut. Olin jo parin vuoden ajan tullut tuntemaan Skoroupon ja tiesin hänen olevan myötämielinen nuorille pelaajille. Esitin hänelle keksimäni nerollisen idean: Kun Suomessa tarvitaan bridgelehteä ja kun olen jo aika hyvin perehtynyt bridgeen ja kun osaan kirjoittaa oikein hyvin, niin eikö olekin fiksu idea, että liitto alkaa julkaista lehteä ja palkkaa minut päätoimittajaksi! Romanski oli toki myötämielinen, mutta tarvittaessa hänessä oli viisautta, ja paljon. Muistan yhä keskustelumme, ja pidän edelleen arvossa hänen elämänohjeitaan. Ratkaisu oli yksioikoinen. Lopetin bridgen kokonaan. Keskeytin lykkäykseni asevelvollisuuden suorittamisessa, ja sotatemppujen jälkeen palasin lainluvun pariin. Ei enää bridgeä, ei jakoakaan!
Come back bridgeen tapahtui 1970 syksyllä. Elämän värikkäitten vaiheitten jälkeen olin päätynyt yrittäjäksi Jyväskylän kupeeseen Lievestuoreelle lakitoimistoni kanssa. Muuan asiakkaani oli monipuuhamies, olkoon hänen nimensä tässä vaikkapa Antres, ja kompensoidakseen omia turhaumiaan hän oli pyrkinyt ja päässyt Mensaan. Hän sai tietää, että olin joskus pelannut bridgeä jopa hiukan menestyen, ja siitähän Antres innostui. Hän totesi, että kun hän on niin älykäs ja kun minä ilmeisesti osaan aika hyvin bridgeä, niin hänestä ja minusta tulisi aivan lyömätön pari Suomen bridgemarkkinoille. Pikku ongelma vain oli siinä, ettei Antres vielä osannut bridgeä, ei pätkääkään, mutta äkkiähän minä hänet opettaisin.
Kerroin, että opetus sujuisi parhaiten, jos olisi täysi pöytä, neljä oppilasta, mutta yritetään toki. Armi voisi nyt opetella pelin ja nuo kaksi vanhinta poikaani, 12 v ja 10 v, ehkä ovat jo siinä iässä, että kortit mahtuvat käteen.
Opetuksen tulos oli 75 %, siis paljon päälle meedelin. Pikkujäbät oppivat bridgen viuhahtavan nopeasti ja ehkä he ovat Suomen bridgeen jättäneet aika lailla isommat jäljet kuin minä koskaan. Armi oppi pelin myös ihan mukavasti. Ainoa, joka ei oppinut mitään eikä tajunnut bridgestä mitään ja joka oli totaalirenonssi selkeän ajattelun armolahjasta, oli huippuälykäs ystäväni Antres.
Mutta minä olin taas täysillä mukana.


Olen tällä palstalla purkanut vanhoja haastattelunauhoja ja pakinoinut varmaan liiankin kanssa. Nyt on toisten vuoro. Lopetan tähän ja vetäydyn kiikkutuoliini. Tarttukoot muut jättämääni viestikapulaan!
Fossiili
 
Viestit: 22
Liittynyt: 04 Elo 2010, 16:45
Nimi: Kari Koistinen
Kerho: ÅboBK

Paluu Muistelmat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron