Tervehdys kaikille!
Kilpailutoimikunta on käsitellyt asian.
Senioritoimikunnalle käsiteltäväksi, halutaanko kilpailu jatkossa järjestää yksi- vai kaksipäiväisenä.
Muutama asia myös SBL:n hallituksen käsiteltäväksi. Nämä asiat käsitellään ensi sunnuntaina ennen SBL:n vuosikokousta.
Koska asia koskee suurta määrää pelaajia, joita kaikkia en millään voi muutoin tavoittaa, julkaisen nämä paperit sekä SBL:n keskustelupalstalla että Suomen Bridgefoorumilla.
Kilpailutoimikunnan viime vuoden ja tämän vuoden kokouspöytäkirjat on koottu toimikunnan jäsenen Pasi Suomisen toimesta yhdelle sivulle. Näitä voi toistaiseksi kysyä Pasilta. SBL:n nettisivulle tulee linkki Pasin ylläpitämälle sivulle. Pasin yhteystiedot saa tarvittaessa minulta.
Bridgeterveisin
Mauri
SBL:n Kilpailutoimikunta 15.11.2012
TIEDOTE 10.11.2012 JÄRJESTETYN SENIOREIDEN SUOMEN MESTARUUSJOUKKUEKILPAILUN VIRALLISEN SUOMEN MESTARUUSARVON MITÄTÖINNISTÄ
SBL:n hallitukselle
SBL:n Senioritoimikunnalle
SBL:n pääkilpailunjohtaja Katarina Sandströmille
Kilpailunjohtaja Timo Sairaselle
Senioreiden Suomen mestaruusjoukkuekilpailun kapteeneille ja pelaajille
SBL:n Kilpailutoimikunta on omasta aloitteestaan käsitellyt lauantaina 10.11.2012 järjestetyn Senioreiden joukkuemestaruuskilpailun järjestelyjä ja toteaa, että kilpailu on järjestetty voimassa olevien SBL:n Kilpailumääräysten vastaisesti. SBL:n Suomen mestaruuskilpailujen säännöstön, joka on osa SBL:n Kilpailumääräyksiä, Senioreiden Suomen mestaruusjoukkuekilpailun järjestelyjä koskevan säännöstön kohdan 8.2. mukaan “Kilpailu pelataan kaksipäiväisenä ilman karsintaa kilpailukalenterin ilmoittamana ajankohtana. Ennakkoilmoittautuminen vaaditaan. Jotta kilpailulla olisi SM-kilpailun arvo, on kilpailuun osallistuttava vähintään 4 joukkuetta. Kilpailussa on pelattava vähintään 70 jakoa. Kaikkien joukkueiden ei tarvitse kohdata toisiaan. Kilpailunjohtaja valitsee sopivimman kilpailumuodon.”
Senioreiden Suomen mestaruusjoukkuekilpailu järjestettiin lauantaina 10.11.2012 yksipäiväisenä kilpailuna, jossa pelattiin 60 jakoa.
SBL:n Kilpailutoimikunta katsoo, että kilpailua ei ole järjestetty SBL:n voimassa olevien Kilpailumääräysten mukaisesti. SBL:n Kilpailutoimikunta katsoo myös, että kyse ei ole niin vähäisestä poikkeamasta SBL:n Kilpailumääräyksistä, että se voitaisiin jättää huomiotta.
SBL:n Kilpailutoimikunta yksimielisesti toteaa, että 10.11.2012 järjestetylle Senioreiden Suomen mestaruusjoukkuekilpailulle ei voida myöntää virallisen Suomen mestaruuskilpailun arvoa, vaan kilpailun virallinen Suomen mestaruusarvo on mitätöitävä.
Päätöksentekoon osallistui SBL:n Kilpailutoimikunta kokonaisuudessaan: Mauri Saastamoinen puheenjohtajana sekä jäseninä Pekka Viitasalo, Raija Tuomi, Pasi Suominen, Mikko Kekki ja Pasi Kuokkanen.
Ylläolevan päätöksen lisäksi :
1) SBL:n Kilpailutoimikunta huolehtii jatkossa, että Suomen mestaruuskilpailuita ei järjestetä isäinpäivä- tai äitienpäiväviikonloppuina,
2) SBL:n Kilpailutoimikunta pyytää SBL:n Senioritoimikuntaa selvittämään, halutaanko kilpailu jatkossa järjestää yksi- vai kaksipäiväisenä sekä, mikäli kilpailu halutaan järjestää yksipäiväisenä, mikä olisi kilpailulle sopiva minimijakomäärä.
3) SBL:n Kilpailutoimikunta suosittelee SBL:n hallitukselle a), että lauantaina 10.11.2012 järjestetylle Senioreiden Suomen mestaruusjoukkuekilpailulle myönnetään epävirallisen Suomen mestaruuskilpailun arvo, b) että kilpailussa jaettuja mitaleita ei tarvitse palauttaa, c) että kilpailusta jaetaan mestaripisteitä yksipäiväisenä järjestettävän Suomen mestaruuskilpailun mukaisesti, d) että SBL harkitsee, onko syytä palauttaa kilpailijoille osa kilpailumaksusta sekä e) että virallista Senioreiden Suomen mestaruusjoukkuekilpailua ei järjestetä vuonna 2012.
Mauri Saastamoinen
SBL:n Kilpailutoimikunnan pj
maurisaastamoinen@hotmail.com 050 57 47 557
SBL:n Kilpailutoimikunta 15.11.2012
Kokouspöytäkirja 7/2012
AIHE: 10.11.2012 JÄRJESTETYN SENIOREIDEN SUOMEN MESTARUUSJOUKKUEKILPAILUN VIRALLISEN SUOMEN MESTARUUSARVON MITÄTÖINTI
SBL:n Kilpailutoimikunnan jäsen Pekka Viitasalo lähestyi toimikunnan muita jäseniä sähköpostitse sunnuntaina 11.11.2012 ja kertoi sähköpostiviestissään, että edellispäivänä järjestetty Senioreiden Suomen mestaruusjoukkuekilpailu järjestettiin SBL:n Kilpailumääräysten vastaisesti. Pekan mukaan Kilpailumääräykset sanovat seuraavaa Senioreiden SM-joukkuekilpailusta: ”Kilpailu pelataan kaksipäiväisenä ilman karsintaa kilpailukalenterin ilmoittamana ajankohtana. Ennakkoilmoittautuminen vaaditaan. Kilpailussa on pelattava vähintään 70 jakoa.” Pekan mukaan kisa pelattiin eilen yksipäiväisenä ja jakoja oli 60. Tuloslistalla oli seuraavanlainen ”tiedote”: (Kapteenien kokous päätti, että kilpailu pelataan yksipäiväisenä.) Pekka oli sitä mieltä, että kilpailutoimikunnan pitää mitätöidä kisan SM-arvo.
Kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Mauri Saastamoinen vastasi viestiin heti samana päivänä ja totesi olevansa asiasta samaa mieltä kuin Pekka. Maurin mukaan ”Kilpailumääräysten mukaan kyseinen kilpailu on pelattava kaksipäiväisenä ja lisäksi siinä on pelattava vähintään 70 jakoa. Nyt kumpikaan näistä ehdoista ei täyty. Jos olisi pelattu esim. 70 jakoa yhden päivän aikana, voisi ajatella, että kilpailu hyväksyttäisiin SM-kilpailuksi, mutta mestaripisteitä jaettaisiin vähemmän kuin kaksipäiväisessä kilpailussa. Nyt tätäkään vaihtoehtoa ei voi ajatella, kun jakoja pelattiin vain 60.”
Toimikunnan jäsen Raija Tuomi vastasi seuraavana päivänä ja totesi, että mikäli kilpailun SM-arvo mitätöidään, on tällöin varauduttava selvittämään myös jaettujen palkintojen ja muiden korvausten mahdollista palauttamista sekä selvittämään mahdollista kilpailumaksujen palauttamista. Lisäksi Raija ehdotti, että kysytään Senioritoimikunnalta, haluavatko he pelata kilpailun jatkossa yksipäiväisenä.
Samana päivänä asiaan kommentoivat myös toimikunnan jäsenet Pasi Suominen ja Mikko Kekki. Hekin olivat kilpailun SM-arvon mitätöinnin kannalla.
Raija Tuomen ja Pasi Suomisen esittämiin kysymyksiin siitä, mitä kilpailussa on tarkemmin tapahtunut, toimikunnan puheenjohtaja vastasi olevansa yhteydessä kilpailun kilpailunjohtajaan Timo Sairaseen asian selvittämiseksi.
Toimikunnan puheenjohtaja selvitti vielä samana päivänä toimikunnan viime vuoden kokouspöytäkirjoja ja totesi, että” toimikunta on käsitellyt alkuvuonna 2011 senioritoimikunnan pyynnöstä senioreiden SM-joukkuekilpailujen järjestelyjä, mutta ainoastaan pelaajien lukumäärän osalta. Kilpailumääräyksissä lukee (edelleen), että mitaleita jaetaan ainoastaan neljälle pelaajalle. Seniorit olivat kuitenkin alkaneet pelata kilpailua viisi- ja kuusihenkisin joukkuein, ja kilpailussa oli jo jaettu mitaleita useammalle kuin neljälle pelaajalle (tai näin asian ainakin ymmärsin). Kilpailutoimikunta käsitteli asiaa ja totesi, että kilpailussa voidaan jakaa mitaleita kaikille pelaajille (kuitenkin korkeintaan kuudelle), jotka ovat pelanneet vähintään 25% kilpailun jakomäärästä. Mestaripisteitä jaetaan tällöin viisihenkisten joukkueiden pelaajille suhteessa 4/5 ja kuusihenkisille joukkueille suhteessa 4/6. Samassa yhteydessä Senioritoimikunta ilmoitti tehneensä jäsentensä/pelaajien kesken kyselyn, jossa pelaajat olivat ilmaisseet olevansa tyytyväisiä kilpailuformaattiin, jossa pelataan kaksipäiväinen kilpailu, jossa vähintään 70 jakoa.”
Toimikunnan puheenjohtaja otti viestissään esille myös seuraavanlaisia asioita: 1) Isäinpäivä- tai äitienpäiväviikolopulle ei ilmeisesti kannata laittaa jatkossa SM-tason kilpailuja, 2) On syytä miettiä, onko järkevää muuttaa senioreiden SM-joukkuekilpailun sääntöjä siten, että kilpailu käytäisiin yksipäiväisenä, 3) On syytä miettiä, onko ylipäätään mielekästä järjestää sellaisia SM-kilpailuja, joihin osallistuminen on kovin vähäistä. Tässä kohden toimikunnan puheenjohtaja ei kuitenkaan ollut valmis keskustelemaan junioreiden SM-kilpailuista, vaikka niihin osallistuu todella vähän pelaajia. Toimikunnan puheenjohtaja korosti sitä, että olisi ehkä syytä miettiä kaikkia nykyisiä SM-kilpailuja kokonaisuutena ja katsoa, onko syytä järjestää kaikki nykyiset SM-kilpailut nykymuodossaan vai ei.
Kilpailunjohtajana kilpailussa toiminut Timo Sairanen lähetti kilpailun kulkua valaisevan raportin jo samana päivänä 12.11.(Liite 1).
Toimikunnan jäsenet tutustuivat raporttiin ja totesivat sähköpostikeskustelussaan, että vaikka on ymmärrettävää, että kilpailu lopulta läpivietiin yksipäiväisenä kilpailuna, jossa pelattiin 60 jakoa, ei mikään silti poista sitä faktaa, että kilpailu järjestettiin SBL:n voimassa olevien Kilpailumääräysten vastaisesti.
Toimikunta oli kokonaisuudessaan sen kannalla, että lauantaina 10.11.2012 järjestetty Senioreiden Suomen mestaruusjoukkuekilpailulle ei voida myöntää virallista SM-arvoa.
Toimikunnan puheenjohtaja kirjoitti asiasta tiedotteen ja lähetti sen ensin kaikille toimikunnan jäsenille luettavaksi ja hyväksyttäväksi.(Liite 2).
Toimikunnan jäsenet keskustelivat asiasta ja hyväksyivät toimikunnan puheenjohtajan laatiman tiedotteen.
Puheenjohtaja päätti kokouksen.
Asiasta päättämiseen osallistui toimikunta kokonaisuudessaan: Mauri Saastamoinen puheenjohtajana sekä toimikunnan jäsenet Pekka Viitasalo, Raija Tuomi, Pasi Suominen, Mikko Kekki ja Pasi Kuokkanen.
Mauri Saastamoinen
SBL:n Kilpailutoimikunnan pj
maurisaastamoinen@hotmail.com 050 57 47 557
Kilpailunjohtaja Timo Sairasen raportti 13.11.2012:
Hei
Alla on raportti koko kilpailutapahtumasta, ei vain
yksi-/kaksipäiväisyydestä.
Viikonloppuna pelattuun Seniorien SM-joukkuekilpailuun ilmoittautui
määräaikaan mennessä seitsemän joukkuetta. Tähän kilpailuun määrättynä
kilpailunjohtajana olin siis varautunut peluuttamaan kilpailussa kuusi
kahdentoista jaon ottelua seuraavasti: Kolme joukkuetta pelaa "myllyssä"
kaksi kierrosta ja loput neljä kohtaavat ne joukkueet, joita eivät kohtaa
omalla myllyvuorollaan. Yksi joukkue olisi ollut joka kierros myllyssä.
Kierrosta kohti varasin 100 minuuttia laskentoineen (eli varsin verkkainen
tahti). Lauantaina olisi pelattu kolme kierrosta tavallisia otteluita ja
yksi kierros myllyssä ja lisäksi yksi "minimylly", jossa pelataan puoli
ottelua. Sunnuntain toiset kolme kierrosta tavallisia otteluita, minimyllyn
toinen puolisko ja kokonainen mylly. yhteensä 36 ja 36 jakoa.
Koska myllyn pelaaminen on hieman hankalampaa kuin tavallisen
joukkuekilpailun pelaaminen, ehdotin Lasse Utterille, josko heidän
joukkueensa voi pelata myllyssä. Näin saisin sinne pelaajan, joka
luotettavasti osaisi pitää huolta myllyn toiminnasta. Tämä järjestely sopi
Utterille. Koska myllyssä oli tarkoitus sekoittaa kortit uusien joukkueiden
siihen tullessa, pystyin nyt pyytämään Utteria monistamaan tavallisiin
otteluihin jaot. Tämäkin hänelle sopi.
Torstai-iltana Lasse Utter soitti, että hän on joutunut sairaalaan ja että
hän ei pääse tulemaan paikalle. Muu joukkue etsii toisen pelaajan Utterin
tilalle. Jaot jäisivät Jyväskylään. Areenan kahvituksen/ruokailun
järjestämiseksi olin puhelinyhteydessä Jari Bäckströmin kanssa. Hän totesi,
että jakoja ehtii tehdä liiton koneella lauantai aamunakin ja kilpailun
aikana lisää. Näin päätin tehdä.
Kati Sandströmin kanssa käydyissä keskusteluissa totesimme, että minun tulee
käyttää liiton uusia Bridgemate II laitteita. Niiden käyttöön riittäisi vain
ajurin asentaminen. Asensin ajurin koneeseeni ja luin laitteen ohjekirjan
läpi. Uskoin osaavani laitteen käytön. Jari Bäckströmin mukaan liiton
koneessa tuo BM II toimii hyvin enkä tarvitsisi omaa tietokonettani
lainkaan. Päätin kuitenkin ottaa sen mukaani. Perustin laskentaohjelmaan
kilpailun ja tein kaiken niin valmiiksi kuin mahdollista.
Perjantaina ollessani jo matkalla kohti Helsinkiä Osmo Parviainen ilmoittaa,
että yrityksistä huolimatta joukkue ei ole saanut korvaavaa pelaajaa. Matkan
aikana suunnittelin uuden pelisysteemin kuudelle joukkueelle. Parillisella
joukkuemäärällä valintani oli selvä. Viisi kierrosta 14 jaon otteluita 42 +
28 jakoa. Lisäksi joukkueille mahdollisuus vaihtaa pelaajia seitsemän
pelatun jaon jälkeen. Kierrosaikaa varasin 120 minuuttia. Katin mukaan
suunnitelma oli hyvä.
Lauantaiaamuna olin pelipaikalla hyvissä ajoin. Liiton kone ei syystä tai
toisesta suostunut yhteistyöhön Bridgemate II:n kanssa. Oma koneeni tunnisti
laitteen, mutta ohjelma kaatui aina kun yritin käynnistää Bridgematet.
Siispä pikapäätöksellä päätin käynnistää kilpailun ilman Bridgemateja.
Jakoja sain Sue Bäckströmin avustuksella tehtyä kiireellä juuri ja juuri
riittävästi kilpailun aloittamista varten. Tulostaminen tulisi olemaan
vaikeaa, sillä tulostin toimi vain liiton koneesta, johon tiedostot
siirrettiin USB-tikulla.
Pelipaikalle saapuessaan osa joukkueista jo tiesi yhden joukkueen jääneen
pois ja osalle se selvisi nopeasti. Joukkue Eikka esitti kilpailun
pelaamista yksipäiväisenä 12 jaon otteluin. Tässä vaiheessa kerroin
säännöissä olevan vaatimuksen kaksipäiväisyydestä 70 jaosta ja EBL:n
antamasta suosituksesta 48 jaon maksimista seniorikilpailussa. Pelaajat
kuitenkin protestoivat äänekkäästi kaksipäiväisyyttä vastaan 400 kilometrin
ajomatkasta (isänpäivänä) pelattavan 28 jaon vuoksi.
Joukkueet päättivät itse kapteenien kokouksen kokoon kutsumisesta.
Osallistuin kokoukseen kilpailunjohtajana. Muiden osallistujien joukossa oli
mm. liiton puheenjohtaja ja hallituksen jäsen. Kapteenit olivat yksimielisiä
siitä, että kilpailu voitaisiin aivan hyvin pelata yksipäiväisenä. Yksi
kapteeni tosin totesi, että yksi heidän pelaajansa ei pääse nyt
osallistumaan lainkaan. Hänkään ei vastustanut muutosta. Jakomäärän
pudottaminen kuuteenkymmeneen tehtiin myös täydessä yhteisymmärryksessä.
Ottelun jakomäärä ei kuitenkaan tippuisi kuin kaksi jakoa ottelua kohti eli
alkuperäisen pelisuunnitelman 12 jakoon. Kymmenen jaon vähennys tiesi yli
1,5 tunnin vähennystä peliajassa. Pelaajat (joiden mukana oli myös
senioritoimikunnan puheenjohtaja Väinö Kelhä) eivät vastustaneet mitään
muutosta tai ainakaan minä en sellaista kuullut.
Tässä vaiheessa olisin tietenkin voinut vedota sääntöihin ja kieltää
joukkueilta nämä muutokset. Samalla olisin pysyväismerkinnyt itseni Suomen
v-maisimmaksi kilpailunjohtajaksi.
Kilpailu siis aloitettiin aikataulussa. Aluksi brikkoja oli vain
kaksitoista. Kuusi avoimessa ja kuusi suljetussa huoneessa. Ryhdyin heti
tekemään lisää jakoja ja pian molemmat ryhmät saivat loputkin kuusi jakoaan.
Osa pöydistä jäi odottamaan brikkoja oikeassa järjestyksessä ja aiheutti
hieman sekaannusta. Näin ensimmäinen kierros venyi 110 minuuttiseksi.
Huomautin, mutta en rankaissut, ajan ylittäjiä. Myöhempiin kierroksiin ehdin
tehdä riittävästi jakoja edellisen kierroksen aikana.
Noin ensimmäisen kierroksen puolivälissä päätin vielä yrittää Bridgematen
käyttöä. Käynnistin oman tietokoneeni uudelleen ja tällä kertaa onni
hymyili. Bridgematen ansiosta otteluista saatiin laskettua myös
Butler-tulokset.
Kilpailun jälkeen sain pelaajilta positiivista palautetta hyvin hoidetusta
kilpailusta.
Pohdittavaa:
- Miksi SM-kilpailu järjestetään isänpäivä-viikonloppuna?
- Senioreita on runsaasti, miksi hekään eivät osallistu SM-kilpailuihin.
- Pitäisikö pieniin 3-6 pöydän SM-kisoihin ja -karsintoihin antaa
mahdollisuus poikkeusten tekoon? Pienillä pöytämäärillä jakomäärät kasvavat
huikeiksi, kun suurilla pöytämäärillä pysytään koko ajan "mukavuusalueella".
- Kuinka MP-jakelu tapahtuu? (Kilpailumääräysten mukaan kaksipäiväisestä
kilpailusta voidaan jakaa 1,5 kertaiset mestaripisteet. Pistäisikö
kaksipäiväisessä mestaruuskilpailussa jakaa 2,25 kertaiset pisteet?)
Timo Sairanen
Kilpailunjohtaja