Suomeksi | På svenska | In English | Palaute | Hallinta



Uutiset


Suomen Junnujoukkue upeasti kolmastoista MM kisassa.

(2014-08-20 09:52:02)

Suomen junnujoukkue 13/22 MM 2014


Suomen junnujoukkue (U26) Antti Aimala, Vesa Fagerlund, Alma Koivu, Oskari Koivu ja Maria Mylläri ovat sijoittuneet kapteeninsa Tero Koivun johdolla Turkin Istanbulissa pelatuissa MM kilpailuissa upeasti kolmansiksitoista.

Parin viikon varoitusjalla kilpailuun koottu ja lähetetty joukkue on suoriutunut kilpailusta yli kaikkien odotusten. Kilpailun taso on sen verran kova, ettei selvästi heikompaakaan tulosta olisi tarvinnut hävetä.

Perinteisesti junioreiden MM mittelöön pääsee vain menestymällä tarpeeksi hyvin EM-kilpailuissa (yleensä 6-8 parasta). Tällä kertaa Suomi pääsi kuitenkin mukaan yllättäen, kun Israel peruutti viimehetkillä osallistumisensa. Suomen joukkue ei ole vielä koskaan aiemmin ollut mukana MM kilpailuissa.

Finaaleihin asti kolmastoista sija ei kuitenkaan riittänyt. MM kilpailussa pelataan vielä loppuottelut kahdeksan parhaan kesken. Muille on järjestetty vielä ns. lohdutuskilpailuja.

Jännittävissä finaaleissa ovat mukana kahdeksan parasta joukkuetta:
Puola, Kiina, USA1, Ranska, Ruotsi, Hollanti, Turkki ja Norja. Euroopan hyvä taso näkyy finaalijoukkueiden määrässä. 6/8 joukkuetta tulee kotimantereeltamme. Eiryisen ilahduttavaa on nähdä myös, että Pohjoismaista on edustettuna peräti kaksi maata.

Kaikista finaalivaiheista on lähetyksiä BBO:ssa. MM kilpailut huipentuvat perjantaina ja lauantaina pelattavaan finaaliin ja lauantai-illan loppujuhlallisuuksiin. Kotisuomeen menestyksekäs joukkueemme saapuu Sunnuntaina.

Todella lämpimät onnittelut hienosta joukkuesuorituksesta joukkueellemme!

Jnioreiden ex valmentaja Matti Niemi onnitteli liiton FB sivuilla (käy tykkäämässä!) juniorijoukkuetta näin:

"Onnittelut junnuille! Lopputulos 13/22 maailman parhaiden joukossa oli loistava tai mahtava, saattoi olla kyllä häikäiseväkin, varsinkin, kun huomioi lyhyen valmistautumisajan, ja viidellä pelaamisen. :)"

Itse en olisi paremmin osannut sanoa!

Hulda Ahonen



Linkki: Katso tuloksia tlt!

Näytä kaikki uutiset | palaa etusivulle