Suomeksi | På svenska | In English | Feedback | Admin



Nyheter


Bridgeliiga käynnistyi viikonloppuna

Liiga pelataan kolmessa eri divisioonassa: kakkosessa, ykkösessä ja liigatasolla. (2025-09-29 14:41:40)

Liigan tunnelmia Jyväskylässä 1


Liiga pelataan kolmessa eri divisioonassa: kakkosessa, ykkösessä ja liigatasolla.

Kakkosen lohkojen joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran lauantaina

Kakkosdivari on jaettu kahteen lohkoon, Hyvinkääseen ja Helsinkiin, joissa molemmissa ratkottiin ensimmäisen päivän aikana voimasuhteita kaikkien joukkueiden kohdatessa toisensa.
Hyvinkään lohkossa Tapiolan Trikki 1 nappasi vakuuttavan johtoaseman. Toisena on vahvasti pelannut Tampereen BK, kolmantena Hyvinkää 2 ja neljäntenä Hyvinkää 1. Helsingin lohkossa – jossa pelit käytiin Areenalla – kärjessä kaasuttelee Kulo-Bridge, mutta aivan kannoilla hengittää Trio Underdogs. Kolmannella sijalla on Tapiola 3, ja lohkon viimeisillä sijoilla ovat Tapiola 2 ja AV3. Kilpailu on tällä hetkellä äärimmäisen tasainen ja avoin, sillä kaikki joukkueet pääsevät vielä mittaamaan toisensa uudelleen seuraavalla kierroksella. Jokainen ottelu voi kääntää asetelmia, ja jännitys pysyy korkealla loppuun saakka.

Bridgeliigan tunnelmia Jyväskylässä 2


Kummankin kakkosdivarilohkon voittajat etenevät tiukkaan liigan nousukarsintaan, jossa jaetaan himoitut paikat ykkösdivariin. Panokset ovat tapissa: kaksi parasta joukkuetta pääsee ottamaan askeleen ylöspäin ja liittymään ykkösdivarin kovaan seuraan. Nousukarsinnassa pelin henki on armoton, sillä mukaan liittyvät myös kaksi ykkösdivarin viimeiseksi jäänyttä joukkuetta, jotka taistelevat sarjapaikastaan varmasti tosissaan.

Ykkösdivarin avausviikonloppu tarjosi jännitystä Porissa ja Helsingissä!

Ykkösdivari on tänäkin vuonna jännittävä— kaikki kahdeksan joukkuetta pelaavat samassa lohkossa. Avausviikonloppuna tunnelmaa riitti kahdella pelipaikkakunnalla, kun joukkueet jaettiin pelaamaan Poriin ja Helsinkiin. Molemmissa neljän joukkueen miniturnauksissa nähtiin periksiantamatonta taistelua, kun kaikki joukkueet kohtasivat toisensa.
Porissa ratkottiin voimasuhteita, kun B-19, Porin BK, Vasa BK ja Salon BK ottivat mittaa toisistaan. Samaan aikaan Helsingin Areenalla kohtasivat Trio 2, KUB, Pieksämäen BK ja AV2. Kolmen kierroksen jälkeen kärkeen ovat kivunneet vakuuttavasti Trio 2 sekä B-19, jotka näyttävät olevan vahvassa iskussa heti kauden alusta.

Ykkösdivarista kaksi parasta joukkuetta nousee suoraan liigaan, jossa avautuvat uudet haasteet ja mahdollisuudet. Vastaavasti kaksi liigan heikointa joukkuetta joutuu karsimaan paikastaan ykkösessä nousukarsinnoissa, joten panokset ovat valtavat jokaisessa ottelussa. Tällä hetkellä nousukarsintapaikan uhka leijuu Salon BK:n ja AV2:n yllä, mutta mikään ei ole vielä kiveen hakattu – jäljellä on vielä neljä ottelua, joten kaikki on mahdollista!

Bridgeliigan mestaruudesta taistellaan kuuden joukkueen kesken

Bridgeliigan tunnelmia Jyväskylässä 3


Liigatasolla pelataan joka ottelussa tosissaan. Kuusi joukkuetta pelaa kaksinkertaisen sarjan kahden viikonlopun aikana.
Nyt pelattu ensimmäinen kierros päätyi kotikentällään pelanneen Jyväskylän BK 1 selvään johtoasemaan. Mestaruutta puolustava joukkue on ottanut vahvan lähdön, mutta toisena oleva Otapieti ei varmasti anna helpolla periksi. Juyväskylä 1 ainoa tappio tulikin nimenomaan Otapietiä vastaan - selvin numeroin.
Kahden kärkijoukkueen takana tulevat joukkueet, Trio 1, Åbo BK, Jyväskylän BK 2 ja AV 1 melko tasaisissa tunnelmissa.
Bridgeliigakin on vasta puolessa välissä, joten mitä vain voi vielä tapahtua!

Bridgeliiga ja divarit pelataan loppuun 25.–26.10.

Liiga ja ykkönen kokoontuvat kaikki Bridge Areenalle. Kakkonen pelaa omat lohkonsa kuten ensimmäisenäkin viikonloppuna.
Jännitys tiivistyy ottelu ottelulta – pysy mukana ja kannusta suosikkijoukkueesi voittoon!

Tuloksia löytyy Bilbosta.

- Hulda Nyberg -

Näytä kaikki uutiset | palaa etusivulle